tammikuu 2019

Näkökulma: Suomen kunnilla on huikeat mahdollisuudet kehittää toimintaansa vuonna 2019

Vuosi 2019 on käynnistynyt ehkä osin vielä vähän odottavissa tunnelmissa – tuleeko sote-muutosta vai ei? Monissa maakunnissa tuo muutos on kylläkin kuntien kannalta jo pitkälti tehty perustamalla hyvinvointikuntayhtymiä, joihin perusterveydenhuolto on keskitetty.

Odottamisen sijaan monet kunnat miettivät – aivan oikein – miten kehittää kunnan toimintaa vastaamaan kuntalaisten odotuksia ja miten hyödyntää uusia mahdollisuuksia: vaikkapa digioppimista, kuntalaisten palvelujen helpottamista tai kunnan elinvoimaisuuden edistämistä. Siinä pohdinnassa kuntalaisen on hyvä olla keskiössä, mutta silti huomiota pitää kiinnittää myös kuntalaisille näkyvien palvelujen lisäksi kunnan sisäisen toiminnan digitalisointiin.

 

Mistä saan ajan ja energian kunnan digitalisointiin – siis toiminnan kehittämiseen ICT:n keinoin?

Vastaus löytyy mm. johtamisesta, oikeiden asioiden tekemisestä, usein niukkojenkin resurssien suuntaamisesta oikein ja kehittämistä mahdollistavien perusasioiden laittamisesta kuntoon. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta vaatii oikeita päätöksiä.

Monissa kunnissa ICT tarkoittaa konesalin pyörittämistä sekä käyttäjien laitteiden ja tuen hoitamista. Eli fokus on perusasioissa – ja niissäkin voi olla haasteita. Ajatus toiminnan digitalisoimisesta tuntuu vaikealta. Silti aika ja energia on mahdollista suunnata oikein!

 

Entä mistä saan tarvittavat ratkaisut ja asiantuntijat digimuutokseen?

Tiera on kuntien oma ICT:n hoitoon ja digitalisaation keskittyvä kehityskumppani – omistajia on jo yli 300! Eli et ole digihaasteessasi yksin. Meidän perustehtävämme on auttaa omistajiamme – siis kuntia ja muita kuntatoimijoita.

Tiera tuottaa omistajiaan varten perustietotekniikan ydinpalveluita sekä on kilpailuttanut omistajien tarpeiden mukaiset ratkaisut. Näiden lisäksi Tieran käytössä on laaja asiantuntijaverkosto. Kehitämme jatkuvasti edelläkävijäkuntien kanssa uusia ratkaisuja ja teemme niistä sellaisia, että ne skaalautuvat myös pienille ja keskisuurille kunnille – valmiina hyödynnettäviksi.

Ja Tieran omistajaksi tulokin on helppoa ja edullista, jos tuo päätös on vielä tekemättä. Se ei vielä sido palvelujen käyttöön, mutta antaa siihen mahdollisuuden.

 

No entä miten hoidan ne perusasiat, kun niidenkin pitää toimia?

Jotta saat kuntajohdon ja kunnan tietohallinnon ajan ja energian kunnan toimintaa tukevaan kehittämiseen, kannattaa antaa perustietotekniikan hoito ja sen kehittäminen Tieralle. Se on meille meidän päivittäistä työtämme. Ja olemme siinä hyviä! Mittaamme loppukäyttäjien tyytyväisyyttä ja se on 9,4 asteikolla 4-10. Viime vuonna käynnistyneiden Inkoon palvelujen myötä olemme panostaneet lisää myös kaksikieliseen tukeen – niille, joille se on tärkeää.

Moni kunta on jo tehnyt päätöksen ICT:n perusasioiden antamisesta Tieralle, siis omalle inhouse-yhtiölleen, viimeisimpänä todella ilahduttavan kehityshakuinen Asikkala. Asikkalassa keskustelujen käynnistämisestä asioiden sopimiseen ja muutoksen käynnistämiseen kului vain pari kuukautta. Ei tarvita kilpailutuksia, vaan palvelusta voi suoraan sopia Tieran kanssa. Tiera on huolehtinut tarvittavista kilpailutuksista omistajiensa puolesta. Eli muutos on mahdollista tehdä tässä ja nyt.

Otamme myös vastaan ja huolehdimme henkilöstöstä, joka kunnalla tuota ICT:n hoitoa tekee. Tarjoamme näille asiantuntijoille paikan kehittyä ammatissaan ja olla osa kuntakenttää palvelevaa huipputiimiämme. Tieran palvelumalli on valtakunnallinen ja sen ansiosta pystymme tarjoamaan palvelut laadukkaasti ja kustannustehokkaasti, mutta toimimme maantieteellisesti hajautetusti siellä, missä asiakkaamme sijaitsevat.

 

Käynnistä muutos nyt!

Ota yhteys Tieraan – vaikkapa allekirjoittaneeseen – jo tänään, niin käynnistetään muutos yhdessä. Se voi olla paras päätöksesi vuonna 2019 kuntasi kehittämiseksi.

Minut ja muut tieralaiset tavoitat myös Rafossa!