huhtikuu 2020

Sähköinen allekirjoitusratkaisu, valmiiksi tuotteistettuna ja kilpailutettuna kuntakentän tarpeisiin

Tieran järjestämä kilpailutus toimistoviestinnän palveluista päättyi loppuvuodesta 2018. Kilpailutuksen voitti Atea Finland Oy. Pian kilpailutuksen päättymisen jälkeen, vuoden 2019 alussa Tiera Toimisto -palvelukokonaisuus lanseerattiin uudestaan. Uuteen palvelukokonaisuuteen sisältyy myös Deltagon Oy:n sähköinen allekirjoitus -palvelu.

Tieran tuotteistamassa palvelukokonaisuudessa allekirjoittajat tunnistetaan aina kehittyneellä sähköisellä allekirjoituksella, jotta lain asettamat vaatimukset pystytään täyttämään.

 Tieran tuotteistama kokonaisuus sisältää:

  • Palvelun tekninen käynnistäminen, vahventeiden kiinnittäminen palveluun ja muu vaadittava tekninen työ
  • Palvelun julkaiseminen esim. osoitteessa allekirjoitus.omakuntasi.fi
  • Asiakkaan oman ulkoasun räätälöinti
  • Opastus käyttöön ja testaaminen

 

Sähköisen allekirjoittamisen avulla sopimuksia ei enää tarvitse tulostaa, skannata ja postittaa edestakaisin

Toisin kuin kaupallisen puolen toimijoita, viranomaistyöskentelyä säätelee laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (534/2016), jossa todetaan, että viranomaisen on allekirjoitettava asiakirja kehittyneellä sähköisellä allekirjoituksella tai muuten sellaisella tavalla, että asiakirjan alkuperäisyydestä ja eheydestä voidaan varmistua.

Tiera teetätti vuonna 2019 ulkopuolisen selvityksen sähköisen allekirjoituksen laillisuudesta, eikä laillisia esteitä sähköisen allekirjoituksen käytölle löytynyt. Myöhemmin, vastaavan selvityksen on tehnyt myös Kuntaliitto. Kuntaliiton selvityksen lopputulos on sama kuin Tieran vastaava ja sen pääset lukemaan tästä.

 

Kiinnostuitko? Kysy minulta lisää:

Tuija Mehtonen
Ratkaisupäällikkö

Kuntien Tiera Oy
Puh. 040 809 2140
tuija.mehtonen(at)tiera.fi