elokuu 2020

Kestävästi kohti kuntien toiminnan uudistamista

Kestävä kehitys näkyy kuntien agendalla nykyisin yhä laaja-alaisemmin ja voimakkaammin. Hyvä näin! Mutta näkyykö se kuitenkaan kestävinä valintoina ICT:ssä ja toiminnan uudistamisessa?

Kuntien toimintaympäristö on elänyt ja elää monessakin suhteessa voimakasta muutosta. Poikkeuksellinen kevät avasi silmiä palveluiden jatkuvuuden ja kehittämisen näkökulmasta. Etenkin ICT:n näkökulmasta esiin on noussut riskejä, mutta myös paljon mahdollisuuksia. Kun opit on analysoitu, on aika ryhtyä korjaaviin sekä kehittäviin toimenpiteisiin.

Toimenpiteiden osalta, ajan hengen mukaisesti, olisi hyvä pohtia valintojen kestävyyttä. Nämä ovat arvovalintoja ja samalla erinomaisia mahdollisuuksia tehdä asioita kuntalaisen, kuntaorganisaation ja yhteiskunnan kannalta kestävällä tavalla.

Tehdään kerralla kuntoon

Tiera, yhteiskunnallisena yrityksenä, pyrkii toiminnallaan saamaan aikaan kuntalaisille ja kuntatoimijoille vaikuttavuutta. Vaikuttavuudella ja kestävillä valinnoilla on suora yhteys toisiinsa ja se avaa mielestäni oivan mahdollisuuden keskustella tulevaisuudessa yhä enemmän siitä,

  • miten kuntien ICT-palvelutuotannon voi hoitaa entistä laadukkaammin ja kustannustehokkaammin, sekä siitä,
  • miten modernit, toimintaa uudistavat digiratkaisut kehitetään kuntayhteisinä projekteina palvelemaan yhteisiä tarpeita.

Edellä mainituista näkökulmista kirjoitti myös varatoimitusjohtajamme Sakari Luotonen omassa blogissaan 15.6.2020.

Uskallan väittää, että kuntien kestävän kehityksen ohjelmat ovat vielä ICT:n osalta alkuvaiheessa ja tässä on iso potentiaali yhteistyölle. Kuntayhteistyön alustaksi 10 vuotta sitten perustetun Tieran missio ei ole toiminta-aikana muuttunut. Harmonisoimme edelleen kuntakentän ICT:tä sekä kehitämme yhdessä omistajiemme kanssa uusia ratkaisuja. Tämä luo jo itsessään hyvän pohjan kestävälle kehitykselle – tehdään asiat vain yhden kerran yhdessä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi!

Yhteistyöllä eteenpäin

Kun tiedämme jokaisen toimijan arjen kiireet, kunta-alan suurimman rakenneuudistuksen valmistelun ja toimeenpanon, alati haastavamman taloudellisen tilanteen sekä tarpeen uudistua, olemme tilanteessa, jossa tarvitaan:

  • selkeitä tavoitteita
  • tavoitteisiin sitoutumista
  • rohkeutta
  • kykyä uudistua ja
  • ennen kaikkea muutosjohtajuutta.

Haluamme Tierassa käydä kuntatoimijoiden sekä yhteistyökumppaneidemme kanssa keskustelua suunnasta, jossa teemme arvopohjaltaan kestäviä, toimintaa uudistavia ICT-valintoja. Haastan teitä samalla osallistumaan keskusteluun, joka jatkuu syksyn aikana eri foorumeilla.

Tehdään yhdessä laadukasta ICT:tä ja uudistetaan kuntakentän toimintaa pitkäjänteisesti! Ota yhteyttä rohkeasti minuun tai kollegoihini!