19.10.2020

Leppävirran kunta ulkoistaa ICT-palvelut Tieralle Pohjois-Savossa

Leppävirran kunta on päättänyt ulkoistaa ICT-palvelut Kuntien Tiera Oy:lle. Tiera vastaa jatkossa kunnan ICT-palveluista kokonaisuutena, vähintään seuraavan viiden vuoden ajan. Palveluita nykytilassa tuottanut kunnan ICT-henkilöstö siirtyy osaksi Tieraa 1.1.2021 alkaen.

Päätöksen taustalla on varmistaa jatkossa kunnan riittävät henkilöstöresurssit ja ICT-ympäristön toimintavarmuus sekä toiminnan kehittäminen. ICT-henkilöstöä on eläköitymässä ja nykyisellä toimintamallilla olisi haastavaa onnistua uusien henkilöiden rekrytoinnissa, ottaen huomioon alan ammattitaitovaatimukset. Leppävirta haluaa ulkoistuspäätöksen myötä varmistaa ICT-palveluiden toimintavarmuuden ja hakee pitkäaikaista ICT-kumppania omistamastaan Kuntien Tiera Oy:stä.

– Nykyisellään toimintamme tehokkuus perustuu siihen, että henkilöstömme on sitoutunutta ja ammattitaitoista. Jos tulevaisuuden rekrytointitarpeisiin ei pystytä vastaamaan tai ICT-henkilöstö ei ole kunnan käytettävissä, toimintaan tulee väistämättä palvelukatkoksia, kertoo Leppävirran kunnanjohtaja Matti Raatikainen.

– Kumppanuus mahdollistaa pitkäjänteisen kehittämisen ilman markkinoilla toimivien palveluntuottajien säännöllisten kilpailutuksien tuomia kustannuspiikkijä sekä kunnan ICT-palveluiden kehittämiseen liittyvää kilpailutuksien aikaista suvantovaihetta, Raatikainen jatkaa.

Kansallinen inhouse-toimija mahdollistaa toimintavarmuuden ja skaalautuvat palvelut

Leppävirran ICT-asiantuntijat siirtyvät Tieran palvelukseen vuoden alusta. Henkilöstö siirtyy inhouse-yhtiöön vanhoina työntekijöinä ja pääsee osaksi kansallista asiantuntijaorganisaatiota. Tiera näkee paikalliset asiantuntijat menestyksekkäiden asiakassuhteiden takeena ja mahdollistaa osaajille aiempaa monipuolisemmat mahdollisuudet kehittyä asiantuntijana.

Pohjois-Savon maakunnassa aiemmin ICT-palvelunsa Tieralle on ulkoistanut Siilinjärven kunta. Kuntatoimijat kokevat kasvavassa määrin Tieran ICT-ulkoistuspalveluiden tuovan isoon kuvaan toimintavarmuutta, kun ICT-palveluista vastaa kansallinen, kuntatoimijoihin erikoistunut palveluorganisaatio.

– Leppävirta haluaa hyödyntää omistamaansa, kuntatoimijoihin erikoistunutta paikallista inhouse-yhtiötä ICT-palveluidensa järjestämisessä. Tämä on hieno asia, koska inhouse-hankinnan hyödyt ovat konkreettisia. Hankintamenetelmä on suoraviivainen, nopea ja kumppanuuteen perustuva. Henkilöstö siirtyy Tieraan vanhoina työntekijöitä ja jatkaa näin kunnan ICT-palveluiden huolehtimisesta tutussa paikkaa. Lisäksi kunta saa heti käyttöönsä organisaatiomme laajan osaamisen, kertoo Tieran liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.

Kuntien Tiera Oy on 333 (1.10.2020) kuntatoimijan omistama valtakunnallinen ICT-yhtiö, joka toimii strategisesti aina myös paikallisesti lähellä ulkoistusasiakkaitaan. Tieran omistajat ovat voimakkaasti ulkoistaneet ICT-palveluita yhtiölle lähivuosien aikana ja Tierasta on kasvanut Suomen suurin kuntien ICT-ulkoistuskumppani. Laajan omistajapohjan myötä kuntatoimijat saavat toimintavarmuutta ja skaalautuvuutta ICT-palveluihinsa. Lisäksi ICT-ympäristöjen modernisointi Tieran kehittämillä parhaimmilla käytännöillä tuo omistaja-asiakkaille samat kustannustehokkuushyödyt, kuin kaupallisilla toimijoilla on tarjolla.

Lisätietoja:

Matti Raatikainen
Leppävirran kunnanjohtaja
(044) 7906 082 / matti.raatikainen(@)leppavirta.fi

Anssi Nykänen
Leppävirran kunnansihteeri
(044) 797 5533, anssi.nykanen(@)leppavirta.fi

Jukka Markkanen
Asiakkuusjohtaja, Kuntien Tiera Oy
(040) 574 9044 / jukka.markkanen(@)tiera.fi

Jyri Lehtonen
Liiketoimintajohtaja, Kuntien Tiera Oy
(044) 907 2464 / jyri.lehtonen(@)tiera.fi