22.6.2020

Siilinjärven kunta ulkoistaa ICT-palvelut Tieralle Pohjois-Savossa

Siilinjärven kunta on päättänyt ulkoistaa ICT-palvelut Kuntien Tiera Oy:lle. Tiera vastaa jatkossa Siilinjärven kunnan ICT-palveluista kokonaisuutena, vähintään seuraavan viiden vuoden ajan. Siilinjärven ICT-henkilöstö siirtyy osaksi Tieraa 1.10.2020 alkaen.

Siilinjärven kunnan ulkoistus Tieran tuottamana ICT-palveluna tuo hyötyjä ja minimoi riskejä. Tiera tulee perustamaan palvelukeskuksen Siilinjärvelle, joka toimenpiteenä tukee Siilinjärven kuntastrategiaa. Koko Siilinjärven tietotekniikkapalveluiden henkilöstö siirtyy ulkoistuksessa vanhoina työntekijöinä Tieran palvelukseen. Samalla myös sovitaan periaatteista koskien ICT-laitteistojen ja ohjelmistojen siirtoa Tieralle.

”Siilinjärven kunta on tehnyt kokonaisarvioinnin tulevasta ICT-palveluita tuottavasta kumppanista. Tiera on arvioinnin perusteella ollut paras vaihtoehto Siilinjärven kunnan ICT-palveluiden tuottamiselle sekä tulevaisuuden kehittämisen kumppaniksi. Tieralla kehittämisen pääpaino on nimenomaan kuntien ICT-ratkaisuiden kehittämisessä”, kertoo Siilinjärven talousjohtaja Petteri Ristikangas.

”Tavoitteena on, että tulevaisuudessa Siilinjärven kunta on kokonaisvaltaisesti johtava etätyön kehittäjäkunta”, jatkaa Ristikangas.

Tieran Ulkoistuspalvelut mahdollistavat kuntakentän parhaimpien ICT-käytäntöjen hyödyntämisen

Kuntien Tiera Oy on 325 (31.3.2020) kuntatoimijan omistama valtakunnallinen ICT-yhtiö, joka toimii strategisesti aina myös paikallisesti lähellä ulkoistusasiakkaitaan. Tieralla on kehittynyt hankemalli kuntien ICT-palvelutuotannon ulkoistamiselle sekä lukuisia ulkoistuspalveluita tukevia ja lisäarvoa tuottavia palveluita omistaja-asiakkaille valmiiksi kilpailutettuina ja tuotteistettuina.

Ulkoistuspalvelut voivat sisältää asiakkaan tarpeen mukaan joko koko ICT:n hoitamisen tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi perustietotekniikan. Ulkoistuspalvelut varmistavat sen, että kunnalla on mahdollisuus edistää digitalisaatiota ja luoda lisäarvoa kunnan työntekijöille ja kuntalaisille.

”Siilinjärven kunta on tehnyt erittäin perusteellisen analyysin tulevan kunnan ICT:n toteutustavan suhteen. Riemuitsemme Tieralla Siilinjärven luottamuksen osoituksesta meitä kohtaan sekä mahdollisuudestamme päästä perustamaan Tieran paikallinen Pohjois-Savon palvelukeskus Siilinjärvelle. Siilinjärvelle tulevan palvelukeskuksemme kautta Tieran on mahdollista vaikuttaa positiivisesti alueen kuntien kehitykseen”, kertoo Tieran liiketoimintajohtaja Jyri Lehtonen.

Lisätietoja:

Jukka Markkanen
asiakkuusjohtaja
Kuntien Tiera Oy
(040) 574 9044
jukka.markkanen(@)tiera.fi

Jyri Lehtonen
liiketoimintajohtaja
Kuntien Tiera Oy
(044) 907 2464
jyri.lehtonen(@)tiera.fi

Petteri Ristikangas
talousjohtaja
Siilinjärven kunta
(044) 740 1103
petteri.ristikangas(@)siilinjarvi.fi


Erkko Nykänen
kunnanhallituksen puheenjohtaja
Siilinjärven kunta
(044) 365 4416